Olen jo pitkään epäillyt, että vaimoni on uskoton. Usein käy niin, että kännykkä soi toistuvasti ja hän vain vilkaisee puhelimeen ja katkaisee soiton vastaamatta siihen. Hän on usein ”tyttöjen” kanssa ulkona, ja kun kysyn keiden tyttöjen, on kyseessä aina joku työkaveri, jota en tunne. Olen yrittänyt seurata ikkunasta, kun hän palaa taksilla kotiin, mutta hän kävelee aina viimeisen korttelivälin ja minä ainoastaan kuulen kuinka auto ajaa matkoihinsa. Mahtaako olla taksikaan? Pari päivää sitten halusin tarkistaa kellonajan hänen kännykästään ja hän sai siitä huutoraivarin kiljuen, ettei hänen kännykkäänsä saa koskea ja että minä kyylään. En ole halunnut kovistella häntä tästä asiasta ja luulen, etten edes halua tietää totuutta asiasta, mutta eilisiltana päätin kuitenkin tarkistaa tilanteen. Jäin väijymään asuntomme lähellä olevaan puistikkoon pensaan juurelle maastopuku päällä ja kivääri kädessä. Pitkähkön odottamisen jälkeen lähistölle pysähtyikin mersu, jossa vaimoni suuteli kiihkeästi minulle täysin tuntematonta miestä. Siirryin piiloon oman autoni taakse, etteivät he havaitsisi minua. Siinä kyykkiessäni huomasin autossani alkavaa ruostetta takalokasuojan kaaressa. Pitäisikö minun teidän mielestänne vaihtaa koko kaari vai asentaa vain uusi levikeosa?
Pekka oli markkinoilla myymässä perunoita, kun häneltä äkkiä pääsi valtava pieru. Kaikki markkinoillaolijat räjähtivät nauramaan. Pekka palasi kotiin häpeissään. Häntä hävetti niin kauheasti, että hän lähti kotikaupungistaan ja kierteli ympäri maailmaa vuosikaudet. Viimein hän uskaltautui palaamaan kotikaupunkiinsa luulleen häpeällisen tapahtuman jo unohtuneen. Kotikaupunki oli muuttunut. Taloja oli purettu ja uusia oli rakennettu. Markkina-aluekin oli aivan erinäköinen. Sen reunaan oli ilmestynyt uusi rakennus. Pekka rohkaisi itsensä ja kysyi eräältä mieheltä: – Milloin tuo talo on rakennettu? – On siitä jo aikaa. Se rakennettiin kuusi vuotta, kaksi kuukautta ja kahdeksan päivää sen jälkeen, kun Pekka pieraisi markkinoilla.