Paavo ja Juha olivat katselemassa länkkäri-elokuvaa. Lännenmiehet olivat sodassa intiaanien kanssa.
Paavo sanoi tyynesti Juhalle: – Satku vetoa, että intiaanit eivät yllätä noita länkkäreitä! – Tottakai yllättää. Eihän niitä muuten olisi tossa näytetty! – Ei yllätä.
Hetkeä myöhemmin intiaanit saivat hyökkäyksen alkuun ja voitonriemuisena Juha kysyi Paavolta: – Miten olitkin noin tyhmä, että oikein satasesta menit lyömään vetoa noin yksinkertaisesti arvattavasta asiasta? – Mä olen katsos nähnyt ennenkin tämän elokuva, vastasi Paavo. – No sitä suuremmalla syyllä. Mitä sinä oikein ajattelit? kysyi Juha. – Luulin, että ei kai ne länkkärit nyt toista kertaa menisi samaan lankaan, totesi Paavo.
Pikku-Kallella oli paha tapa liukua yläkerran portaiden kaidetta alas. Pikku-Kallen isä ei pitänyt siitä ja kun puhuttelu ei auttanut, isä hakkasi naulan pystyyn kauteen älä päähän. Kalle äkkiä naulan ja liukuilu loppui siihen.
Viikon päästä Rauno-setä tuli kyläilemään. Rauno piti Kallen kanssa leikkimistä ja vanhan tavan mukaan liukui reidet auki alas kaidetta. Karjahduksen, monen OUH-valituksen ja noin 50:n kirosanan jälkeen Kalle kysyi: -Rauno-setä, kuinka kävi? -Öööö…, sano tädiksi vaan.