Pummilla kotiin

Persaukinen mies kysyy kaverilta: Voisitko lainata vitosen bussilippuun?
Kaveri: Valitettavasti minulla ei ole satasta pienempää.
Mies: Ei se mitään, voin mennä taksillakin.
Suomalainen kutsui japanilaisen ja amerikkalaisen liiketuttavansa kaupanteon päätteeksi supisuomalaiseen saunaan. Makkarat oli valmiina odottamassa grillin lämpeämistä, suomalainen suvi oli kauneimmillaan…

Istuivat lauteilla ja yht’ äkkiä japanilaisen suunnalta kuului pirinää. Toiset kaksi tuijottivat äimistyneenä kun japanilainen nosti pelkän kämmenen korvalleen ja alkoi puhua. Sen loputtua japanilainen selitti: ”Tämä on kotimaassani kehitettyä uutta tekniikkaa – sisäinen känny kännyyn, you know!”
Samalla hetkellä kuului amerikkalaisenkin suunnalta pirinää ja hänkin nosti toisen kätensä korvallee ja toisen kasvojensa eteen. Puhuttuaan hetken hän selosti muille: ”Tämä on minun kotimaani uutta tekniikkaa, näköpuhelin: toisessa kädessä kanssakeskustelijan kuva ja toisessa hänen äänensä.”

Saunominen jatkui hiljaisuuden vallitessa ja suomalaista alkoi kismittämään toisten suoranainen leuhkiminen tekniikoilla. Hän poistui hetkeksi pukuhuoneen puolelle miettimään millä voisi toiset päihittää.

Jonkin ajan kuluttua suomalainen tuli takaiin löylyhuoneeseen ja kääntyi selin toisiin päin ottaakseen vihdan lattialla olevasta vesiämpäristä. Toiset katsoivat suomalaisen takalistoa nolostuneina ja amerikkalainen rykäisi kurkkuaan ja sanoi suomalaiselle, että tämän pakaroiden välissä oli jotain paperia.
Suomalainen kääntyi katsomaan muka ällistyneenä ja lausahti: ”Kas vain, minulle on tullut faksi!”

19.10.2020VitsitJaa
Mitä eroa on työpaikalla ja vaimolla?
– Työpaikka imee viiden vuoden päästäkin

27.10.2022VitsitJaa
Pikku-Kalle oli päässyt vanhempiensa kanssa ravintolaan syömään. Annokset olivat niin suuria, että jokaiselle jäi jotakin lautaselle.
Äiti, joka oli kovin nuuka, ilmoitti tarjoilialle:
– Voisitteko tuoda minulle rasian, niin voisimme viedä ruuantähteet koirallemme?
– Jippii, Kalle hihkaisi.
– Mä saan koiran!

31.07.2020VitsitJaa
Pikku-Kalle tuli maitokaupasta kantaen useaa maitotölkkiä sylissään.
Pikku-Kallen isä kysyi: Miten sinä jaksat kantaa noin painavia maitotölkkejä?
Pikku-Kalle vastasi: Nämä ovat KEVYTMAITOA!
30.07.2024VitsitJaa
Olet niin kaunis, että imisin isäsi k*llia saadakseni maistaa reseptiä.
31.08.2023VitsitJaa
Mikä Jeesus olisi jos se olisi haudattu arkussa?
– Jeesuskirstus

Nimimerkki: @honkane82
26.11.2022VitsitJaa
Miksei spitaalinen ei päässyt inssistä läpi?
– Hänellä jäi jalka kaasulle.

01.02.2021VitsitJaa
Mies katselee ylpeänä juuri pyydystämäänsä haukea.
– Kohta saamme loistopäivällisen!

Hauki vastaa:
– Kovin ystävällistä, mutta olen juuri syönyt. Eikö voitaisi
mennä vaikka elokuviin
25.01.2023VitsitJaa
Olipa kerran kerran suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen. He löysivät lampun ja hieroivat sitä.
Kun he hieroivat lamppua, siitä ilmestyi henki. Henki sanoi että he saavat kaikki yhden toiveen,
mutta heidän täytyisi hypätä pilvenpiirtäjän katolta ja lausua haluamansa asia ilmassa.

Aluksi oli suomalaisen vuoro:
Hän hyppäsi katolta ja huusi ”MONEY!” ja hän laskeutui pehmeästi isoon rahakasaan.

Sitten oli vuorossa norjalaisen vuoro:
Hän hyppäsi ja huusi ”RICE!” ja hän laskeutui riisivuoreen.

Sitten tuli ruotsalaisen vuoro:
Hän oli alkamassa hyppäämään, mutta liukastui katolta ja huusi: ”OH SH*T!”.
11.02.2023VitsitJaa
Mitä lehmä sanoo kun sitä osoitetaan aseella?
– Älä ammuuuu…
19.04.2024VitsitJaa