Pari turistia oli tutustumassa Pariisiin

Pari turistia oli tutustumassa Pariisiin. Äkkiä he seisoivat erään pienen ravintolan edessä ja lukivat kyltistä seuraavan tekstin: ”Täällä saatte mitä tahansa toivomaanne ruokalajia.”

Koemielessä ryhmä astui ravintolaan ja jokainen esitti jonkin erikoisen toiveen: kengurupaistia tai käärmeenselkää tai antiloopinkieltä. Hetkisen kuluttua oli tarjoilija tuonut pöytään kaikki pyydetyt ruokalajit. Silloin eräs turisteista kutsui hänet luokseen.

”Eikö Teillä koskaan ole ollut vaikeuksia täyttää kaikkia omituisia pyyntöjä?”
”Kyllä toki, yhden kerran”, sanoi tarjoilija, ”noin 20 vuotta sitten, muistan sen vielä hyvin. Meillä oli vieras, joka tilasi eunukinmunia paahtoleivällä. Mutta juuri sinä päivänä meiltä oli paahtoleipä aivan lopussa.”

0
0
Rekkamies sulki silmänsä ajatellen tyttöystäväänsä ja alkoi toimiin. Hetken kuluttua hän tunsi, että joku nyki häntä lahkeesta. Mies piti silmät kiinni, ettei illuusio katoaisi ja kysyi:
”Mitä asiaa?”
”Poliisista päivää”, kuului vastaus, ”Mitä te oikein puuhaatte?”
”Kardaanista kuului jotain outoa ääntä ja päätin tarkistaa onko kaikki kunnossa”, vastasi rekkamies hädissään.

+6
-2
07.10.2020VitsitJaa
Onneksi en ole syntynyt Kiinaan.
–En osaa nimittäin sanaakaan kieltä.

0
0
02.09.2020VitsitJaa
Kuulitko vitsin?
– Kuulit sen jo

Lähde: Keksitty itse

+5
-6
16.09.2022VitsitJaa
Muut osti verhoja, Tapio Liinoja.
+2
0
02.02.2023VitsitJaa
Mistä tietää, että poliisit vanhenevat?
– Pidätyskyky heikkenee

Nimimerkki: Instagram @daniel_korhonen23
Lähde: Instagram @daniel_korhonen23

+4
0
14.11.2020VitsitJaa
Toimittaja:
Väinö olet jo 97 vuotias. Mikä on salaisuutesi?

Väinö:
Imin kerran munaa ja sain 30 euroa.

Toimittaja:
Tarkoitin, että mikä on pitkän iän salaisuus?

Väinö:
Aivan… vihannekset ja hedelmät

+17
-2
29.10.2022VitsitJaa
Meteorologin ja gynegologin ero?
Meteorologi katsoo ylös ja sanoo ”voi v*ttu mikä taivas”
Gynegologi katsoo alas ja sanoo ”voi taivas mikä v*ttu”

+10
0
04.02.2022VitsitJaa
Mitä yhteistä on blondilla ja tuulilasin pyyhkiöillä?
– Molemmat vinkuu yhtä kovaa kuivina.
+5
-4
04.09.2024VitsitJaa
Missä hevoset olivat sodan aikana?
– Turvassa
+3
0
08.06.2023VitsitJaa
Mitä saa, jos yhdistää Pasin ja Anssin?
– Korttipelin, jota sanotaan pasianssiksi.

0
-3
21.09.2020VitsitJaa