Olen varmaankin museossa, koska olet oikea taideteos.
Tapahtui meren rannalla melko lähellä rantaa. Osku ja Ismo olivat purjehtimassa, kaunis sää kun oli. Lähellä surffaili nuori mies surffilaudallaan yhtäkkiä horjahtaen veteen. Kaverukset siinä purjepaatissaan vähän aikaa seurasivat tilannetta. Kun surffaaja ei vaan meinannut nousta pintaan, reippaat kaveruksemme Osku ja Ismo hyppäsivät pelastamaan pudonnutta nuorta miestä.
Aikansa sinileväisessä vedessä sukellettuaan, Ismo löysi miehen ja sai siitä otteen. Ei muuta kuin kaveri laudalle ja elvyttämään. Ismo huohotti niin paljon, että Osku aloitti puhalluselvytyksen. Mutta ei henki niin helposti vain palaa, vaikka olisi hyvinkin ensiaputaitoinen.
Hetken päästä Osku tokaisi kaverilleen: ”H-tti kun jätkä haisee pahalle!” Tähän Ismo lakonisesti totesi: ”Ei ihmekään, on tainnut kaveri olla pohjassa vähän pidempään…” Oskua alkoi hatuttamaan kysyen Ismolta miksi? ”No kun sillä on vielä luistimetkin jalassa…”

Miksi lapio keksittiin?
– Mullistamaan maata.
Nimimerkki: @Valdokemppi
Lähde: Tuli päähäni kun tein lapio hommia
– Mullistamaan maata.
Nimimerkki: @Valdokemppi
Lähde: Tuli päähäni kun tein lapio hommia
Pieru kysyi tomaatilta erityiskykyä.
Tomaatti siihen:
– Minä punastun helposti. Mikä sinun erityiskykysi on?
Pieru:
– Olen läsnä, vaikka minua ei nähtäisi.
Tomaatti siihen:
– Minä punastun helposti. Mikä sinun erityiskykysi on?
Pieru:
– Olen läsnä, vaikka minua ei nähtäisi.
Eräänä päivänä kaksi pikkupoikaa menivät tavarataloon ja ottivat paketin tampooneja ja menivät kassalle. Kassa kysyi vanhemmalta pojalta: ”Poika, kuinka vanha sinä olet”? Poika vastasi: ”Kahdeksan”. Kassa jatkoi: ”Tiedätkö mihin näitä käytetään”? Poika vastasi:”En oikeastaan, mutta ne eivät tulekaan minulle vaan veljelleni. Hän on neljän ja me näimme tv-mainoksesta, että kun käyttää näitä, niin pystyy uimaan ja pyöräilemään. Veljeni ei osaa vielä kumpaakaan”.
En löydä koiranpentuani. Auttaisitko minua etsimään sitä? Minusta tuntuu, että se meni tuohon läheiseen hotelliin.
Kaksi pappaa meni kalaan. Molemmat mahtuivat hyvin.
Chuck Norris ja Teräsmies löivät kerran vetoa. Häviäjän pitää loppuikänsä pitää alushousuja housujen päällä.
Mitä gotlantilaiset syövät aamupalaksi?
– Visbypuuroa
Nimimerkki: vitsiammattilainen
Lähde: Itse keksitty
– Visbypuuroa
Nimimerkki: vitsiammattilainen
Lähde: Itse keksitty
Mikä on sadistisen sarjamurhaajan suosikkiosasto kaupassa?
– Jauhelihatiski
– Jauhelihatiski