Maajussittaret Janina ja Nina vaihtoivat kuulumisia. – Kohta on taas syyskyntöjen aika, aloitti Nina. – Minun poika kynti jo autolla ojaa kymmeniä metrejä, jatkoi Janina.
Lauantaiaamuna nousin aikaisin, pukeuduin hiljaa, tein eväät ja siirryin hiljaa autotalliin. Otin moottoripyöräni ulos tallista havaitakseni, että satoi kaatamalla. Ulkona oli täysi myrsky ja niinpä ajoin takaisin talliin. Avasin radion ja sain kuulla että sää olisi viheliäinen koko päivän. Menin takaisin sisälle, riisuiduin hiljaa ja menin sänkyyn. Painauduin vaimoni selkää vasten ihan toisissa meiningeissä ja kuiskasin: ”Ulkona on karsee sää.” Rakas vaimoni jo kahdenkymmenen vuoden ajalta kuiskasi unisena: ”Voitko uskoa, että mun idiootti aviomies on moottoripyöräilemässä siinä ilmassa?
Kokoomuslainen kansanedustaja, pastori Martti Huttunen kierteli Pohjois-Savossa vaalimatkoillaan. Järven yli päästäkseen hän suostutteli paikallisen kommunistin soutajaksee. Vene kuitenkin vuoti niin kovasti, että Huttunen sai hikipäässä lappaa vettä laidan yli. Rannalle päästyään hän maksoi kyytinsä ja tidusteli huolestuneena: – Kuinka mahdatte selvitä takaisin, kun ei ole mättäjää? – Kyllä minä hyvin selviän, sanoi ukko. Minä laitan tapin kiinni.