Mistä tietää, että koira on viisampi kuin ihminen?
– Koira ei astu ihmisen kakkaan
Miksi pöllöt ovat yöeläimiä ja näkevät
hyvin vain pimeässä?
– Pöllönsilmä on tottunut pimeään.
Nimimerkki: Rubio
Lähde:
hyvin vain pimeässä?
– Pöllönsilmä on tottunut pimeään.
Nimimerkki: Rubio
Lähde:
Menevän miehen tuntee siitä, että hänellä on kivekset peräkkäin.
Baarissa vakituiseen istuva mies oli jo kauan haaveillut osakkuudesta kantapaikkaansa, ja asiaa omistajalta usein iltaa istuessaan tiedustellutkin. Eräänä iltana taas kerran mies istui kuppilassa tuopin pohjaa tuijottamassa ja kyseli omistajalta,
että miten hän voisi päästä osakkaaksi bisnekseen. Paikan omistaja mietti hetken aikaa ja totesi:
– Jos juot tuopillisen talon pontikkaa yhdellä huikalla, tapat sen jälkeen karhun paljain käsin ja lopuksi vielä panet tämän paikan ruminta h*oraa, niin pääset osingoille.
Mies tietysti suostui oitis, ja takahuoneesta tuotiinkin puoli litraa talon omaa kellarissa keiteltyä pontikkaa miehen eteen. Empimättä mies tarttui lasiin kumoten sen yhdellä kädenliikkeellä ja laski lopuksi lasin hiukan irvistellen.
Seuraavaksi mies lähti hoippuman ulos ovesta karhua etsimään ja huikkasi mennessään paikanpitäjälle, että pitää puljun auki siihen asti että hän tulee takaisin ja pitää sen h*oran valmiina. Paikan omistaja odotti monta tuntia miestä takaisin, ja alkoi hiukan huolestua.
Kolmen jälkeen ovi aukesi ja mies horjui sisään yltäpäältä veren ja raatelujälkien peitossa. Mies istui uupuneena, mutta täynnä tarmoa tiskille hetkeksi huilaamaan ja kysyi:
– Missä se h*ora on, joka piti tappaa

Hiiri ja norsu lähtivät uimarannalle.
– Minulla unohtui uimahousut, Hiiri sanoi
– Saat lainata minun, jos et vain venytä niitä, vastasi Norsu

Miksi blondi surisee kävellessään?
– Se on sauvakävelyllä.
– Se on sauvakävelyllä.
Posti on julkaissut vuoden 2023 alussa uuden postimerkin, johon painettiin vahingossa kuva naisen sukupuolielimestä.
Nyt postin asiakaspalvelu on sekaisin ja aivan paniikissa.
Heille on tullut valituksia tuhansittain. Miehet eivät ymmärrä, kumpaa puolta merkistä pitäisi nuolla.
Posti kuitenkin on neuvonut nuolemaan takapuolta, epämiellyttävästä mausta huolimatta.

Miksi Jumala antoi blondille 2% enemmän aivoja kuin hevosille?
– Koska hän ei halunnut blondien ulostavan kaduille paraateissa.