Millä lukion fysiikan opettaja maalasi talonsa?

Millä lukion fysiikan opettaja maalasi talonsa?
– Maolilla

Lähde: Å

Eeva sanoi paratiisissa: Tottakai pidän sinusta, Aatami.
Mutta en minä voi maata ensimmäisen miehen kanssa, jonka tapaan.

23.10.2020VitsitJaa
Mies tuli töistä kotiin ja löysi kolme lastaan leikkimässä pihalla
mudassa pyjamat yhä päällään.

Tyhjiä ruokapakkauksia oli levitelty ympäri etupihaa. Vaimon auton ovi oli auki,
samoin talon etuovi eikä koiraa näkynyt missään.

Tullessaan ovelle mies näki vielä hurjemman sotkun. Jalkalamppu oli
kaadettu, matto oli rypyssä seinää vasten. Televisiossa pauhasi
kovaäänisesti lastenkanava, leluja ja erilaisia vaatekappaleita
oli pitkin olohuoneen lattiaa.

Keittiössä astiat täyttivät tiskialtaan, aamiainen oli levitelty
pitkin työtasoa, jääkaapin ovi oli selällään, koiranruokaa oli
pitkin lattiaa, pöydän alla oli rikkinäinen lasi ja takaovelle
oli levinnyt pieni kasa hiekkaa.

Mies lähti nopeasti kohti yläkertaa, väistellen leluja ja vaatekasoja,
etsien vaimoaan. Hän oli huolissaan, jos vaimo onkin sairastunut
tai jos jotain vakavaa on tapahtunut…

Kylpyhuoneen oven alta valui pieni vesinoro. Mennessään kylpyhuoneeseen
hän löysi märkiä pyyhkeitä, likaisen saippuan ja lisää leluja leviteltynä ympäriinsä.
Lattialla oli kilometreittäin vessapaperia, hammastahnaa oli töhritty peiliin ja seiniin.

Rynnätessään makuuhuoneeseen hän löysi vaimonsa sängystä peittoihin kääriytyneenä
lukemassa kirjaa, pyjama päällään. Vaimo katsoi miestään, hymyili ja kysyi
kuinka hänen päivänsä oli mennyt.

Mies katsoi vaimoaan ymmällään ja kysyi:
”Mitä täällä on tänään tapahtunut?”

Vaimo hymyili taas ja vastasi:
”Tiedäthän, joka päivä kun tulet töistä kotiin, kysyt minulta
mitä ihmettä oikein teen koko päivän?”

”Kyllä”, oli hänen epäuskoinen vastauksensa.

Vaimo siihen: ”Tänään jätin sen tekemättä.”

06.02.2023VitsitJaa
Pikkupojat kertoivat kun isät olivat kotona ja tekivät etätöitä.
Siihen pikku-Jeesus kertoi että isä tekee etätöitä taivaasta käsin.
Toiset siihen: Älä helvetissä !
04.05.2024VitsitJaa
Miksi teinit kadehtivat tursaita?
– Niillä on aina kahdeksan lonkeroa mukana.

17.01.2021VitsitJaa
Anteeksi neiti, mutta tuoksuuko tämä nenäliina teidän mielestänne kloroformilta?

16.06.2022VitsitJaa
Kulkukauppias tuli taloon ja kysyi pojalta:
– Onko isä kotona?
– Ei ole. Se jäi traktorin alle.
– Sehän on ikävää. Entä äitisi?
– Ei ole. Se jäi traktorin alle.
– Täällä sinä raukka vain yksin olet. Vai onko sinulla sisaria?
– Oli mulla yks sisko, mutta se jäi traktorin alle.
– Mitä sinä päivät pitkät sitten teet?
– Ajelen traktorilla

27.11.2020VitsitJaa
Mitä yhteistä on nimittäjällä ja osoittajalla?
– Molemmat ovat kiusaajia.

Nimimerkki: joulupukki
Lähde: @landscapes.land

28.03.2021VitsitJaa
Kaksi hölmöläistä seisoivat järven vastakkaisilla rannoilla.

– Hei, miten mä pääsen toiselle puolelle, huusi toinen.
– Sinähän olet jo toisella puolella, vastasi toinen.

01.09.2020VitsitJaa
Metsästyksenjohtaja tapasi pellolla rengin jolla oli ”risat” kengät jalassa,
hempeämielinen johtaja sanoi , että käy hakemassa meiltä kotoa minun vanhat kengät,
vaimo on kotona pyydä siltä.

Renki meni talolle ja vastaan tuli portailla johtajan vaimo ja tytär jolloin piru tuli rengin mieleen.

Johtaja lupasi , että saan rakastella teidän kanssanne, johon vaimo ja tytär ”älä höpötä.
Jolloin renki huusi johtajalle pellolla ” Ei ne anna, ja johtaja siihen vastasi huutamalla ” kyllä se on annettava”.
ja renki vielä varmisti ”molemmatko” ja johtaja siihen ”molemmat”.

30.01.2021VitsitJaa
Vuosia sitten Juvan Shell oli pieni, mutta suosittu kahvipaikka. Menimme kaverini kanssa kahville ja kaveri pyysi kaksi kahvia. Minkäs tyttöparka omalle murteelleen voi, kun kysyi: ”Tullooks pulloo”. Kaveri siihen: ”Eikun laita kuppiin vaan”.

25.09.2020VitsitJaa