Kävelin kesäpäivänä kaupungilla enkä voinut olla huomaamatta kahta sporttista treenattua komeaa miestä, jotka kävelivät yhdessä kahdestaan, olivat keskenään hieman samannäköisiä, samantyyppiset hiuksetkin ja kaiken lisäksi heillä oli samanlaiset vaatteet.
Oli pakko käydä kysymässä kummaltakin mieheltä olivatko he h*moja.
He vain laittoivat minulle käsiraudat ja pakottivat maijan kyytiin.
Isä kysyi 13-vuotiaalta pojaltaan, tiesikö hän mitään kukista ja mehiläisistä. – En halua tietää, vastasi poika ja purskahti itkuun. Isä ihmetteli suuresti ja kysyi, että mikä on hätänä. – Voi isä, poika sopersi: Kuuden vanhana sain kuulla ”Joulupukkia ei ole olemassa” -puheen. Seitsemän vanhana sain kuulla ”Pääsiäispupua ei ole olemassa” -puheen. Kahdeksan vanhana sain kuulla ”Hammaskeijuja ei ole olemassa” -puheen. Ja nyt yrität kertoa, ettei aikuiset oikeasti harrastakaan seksiä. Minulle ei jää enää mitään, mitä odottaa elämältä!