Sokea pikkutyttö kysyi kerran aamulla äidiltään: – Äiti, näenkö minä enää ikinä? – Kyllä kulta, äiti vastaa. Äiti on säästänyt palkastaan paljon rahaa ja tänään mennään yhdessä ostamaan apteekista kallista ihmevoidetta joka antaa sinulle näön. – Ihanaa! tyttö innostuu. Äiti ja tytär lähtevät yhdessä kauppaan ja palaa hetken kuluttua apteekin pussi mukanaan. – Nyt kulta hierotaan vain tätä voidetta sinun silmiisi ja kiedotaan silmät siteisiin ja annetaan sen hautua iltaan saakka ja sitten alat näkemään. Niinpä äiti alkaa hieromaan voidetta tytön silmiin ja kietoo lopulta siteen pään ympäri. Parin tunnin kuluttua äiti kysyy: – Onko side hyvin? – Ei ole, tyttö vastaa, minä en pysty hengittämään kunnolla ja voide kirvelee kamalasti silmiä. – Koeta kestää kulta, se on sinun parhaaksi, äiti vastaa ja tyttö sinnittelee toivot korkealla. Lopulta ilta koittaa ja tytön tuskat ovat ohi. Tyttö vapisee innosta kun siteitä poistetaan, ja kun siteet on poistettu hän toteaa: – Äiti, minä en näe vieläkään! – Et tietenkään näe, kultaseni, koska tänään on aprillipäivä.
Miehillä oli ainainen kisa keskinäisestä paremmuudesta asiassa kuin asiassa. Nyt toinen miehistä oli ajatellut lyödä ystävänsä ällikällä. Hän aikoi esitellä hyvin erikoisen koiransa.
Sorsia löytyi heti. Laukaukset kajahtelivat ja ensimmäinen sorsa mätkähti järveen. Koira säntäsi veteen ja veden pintaa pitkin jousten kävi noutamassa saaliin. Mies ajatteli tällaisen näytöksen tekevän taatusti suuren vaikutuksen ystäväänsä. Mutta toinen ei sano mitään. Sama toistuu kaksi kertaa, mutta kolmannella kerralla mies ei enää kyennyt olemaan vaiti, vaan sanoi: ”Johan on kumma! Olet nähnyt koirani juoksevan veden pinnalla etkä sano mitään!”
”No jaa”, vastasi toinen. ”Eihän se todista mitään muuta kuin että koirasi ei osaa uida.”