Pikku-Kalle oli päässyt vanhempiensa kanssa ravintolaan syömään. Annokset olivat niin suuria, että jokaiselle jäi jotakin lautaselle. Äiti, joka oli kovin nuuka, ilmoitti tarjoilialle: – Voisitteko tuoda minulle rasian, niin voisimme viedä ruuantähteet koirallemme? – Jippii, Kalle hihkaisi. – Mä saan koiran!
Hyvin pukeutunut tukholmalaisherra on metsästysretkellä maaseudulla. Hän tähtää ja ampuu ankan. Lintu putoaa talonpojan pellolle, ja talonpoika ilmoittaa, että se on hänen. Koska molemmat haluavat linnun, talonpoika ehdottaa, että he ratkaisevat riidan perinteisellä tavalla: ”Minä potkaisen sinua nivusiin niin kovaa kuin pystyn, ja sitten sinä teet samoin minulle. Se joka huutaa vähemmän, saa pitää linnun.” ”Kaupunkilaismies suostuu ehdotukseen. Talonpoika potkaisee häntä kaikin voimin jalkoväliin, ja hän lyyhistyy maahan. Kahdenkymmenen minuutin kuluttua hän kykenee vihdoin kompuroimaan ylös ja ähkäisee: ”Minun vuoroni.” ”Äh”, sanoo talonpoika ja kääntyy lähteäkseen. ”Pidä ankka.””
Pikku-Kalle tuli koulusta ja sanoi: -Isä! Isä! Opin koulussa monta uutta sanaa! -No, oliko teillä äidinkieltä? Isä kysyi. Ei, vaan opettaja kompastui kynnykseen! Pikku-Kalle vastasi.