Mies tuli veneensä kanssa järvenrantaan ja hänellä oli mukanaan iso ämpärillinen vettä, jossa uiskenteli kaloja. Sattuipa vain kalastuksenvalvoja olemaan vastassa ja hän meni heti kyselemään kalastusluvan perään.
Mies vastasi: ”En minä näitä ole kalastanut. Nämä ovat minun lemmikkikalojani. Joka päivä tuon ne järvelle, josta he hyppäävät sangosta järveen ja kun kutsun niitä takaisin, he hyppäävät takaisin sankoon.”
”Tuon täytyy olla suurin kalavale minkä olen ikinä kuullut. Todista väitteesi tai sakko rapsahtaa jokaisesta kalasta erikseen.”, kalastusvalvoja sanoi.
No, mies heitti kalat järveen ja kului hetki, jos toinenkin, eikä kaloja näkynyt takaisin.
Paavo ja Juha olivat katselemassa länkkäri-elokuvaa. Lännenmiehet olivat sodassa intiaanien kanssa.
Paavo sanoi tyynesti Juhalle: – Satku vetoa, että intiaanit eivät yllätä noita länkkäreitä! – Tottakai yllättää. Eihän niitä muuten olisi tossa näytetty! – Ei yllätä.
Hetkeä myöhemmin intiaanit saivat hyökkäyksen alkuun ja voitonriemuisena Juha kysyi Paavolta: – Miten olitkin noin tyhmä, että oikein satasesta menit lyömään vetoa noin yksinkertaisesti arvattavasta asiasta? – Mä olen katsos nähnyt ennenkin tämän elokuva, vastasi Paavo. – No sitä suuremmalla syyllä. Mitä sinä oikein ajattelit? kysyi Juha. – Luulin, että ei kai ne länkkärit nyt toista kertaa menisi samaan lankaan, totesi Paavo.