Kaverukset juttelevat keskenään

Kaverukset juttelevat keskenään:
– Elämme epävarmoja aikoja.
– Niinpä, ei ole liiaksi hyviä sijoituskohteita.
– Minullapa on, hajautettu osakesalkku ja sen päälle indeksirahastoa.
-Pidä sinä nuo. Arvometalli säilyttää aina arvonsa, siispä pidän kullistani lujaa kiinni!
Tuu ryöstää mut, oon Siwan kassa
04.03.2023VitsitJaa
Mies tuli töistä kotiin ja löysi kolme lastaan leikkimässä pihalla
mudassa pyjamat yhä päällään.

Tyhjiä ruokapakkauksia oli levitelty ympäri etupihaa. Vaimon auton ovi oli auki,
samoin talon etuovi eikä koiraa näkynyt missään.

Tullessaan ovelle mies näki vielä hurjemman sotkun. Jalkalamppu oli
kaadettu, matto oli rypyssä seinää vasten. Televisiossa pauhasi
kovaäänisesti lastenkanava, leluja ja erilaisia vaatekappaleita
oli pitkin olohuoneen lattiaa.

Keittiössä astiat täyttivät tiskialtaan, aamiainen oli levitelty
pitkin työtasoa, jääkaapin ovi oli selällään, koiranruokaa oli
pitkin lattiaa, pöydän alla oli rikkinäinen lasi ja takaovelle
oli levinnyt pieni kasa hiekkaa.

Mies lähti nopeasti kohti yläkertaa, väistellen leluja ja vaatekasoja,
etsien vaimoaan. Hän oli huolissaan, jos vaimo onkin sairastunut
tai jos jotain vakavaa on tapahtunut…

Kylpyhuoneen oven alta valui pieni vesinoro. Mennessään kylpyhuoneeseen
hän löysi märkiä pyyhkeitä, likaisen saippuan ja lisää leluja leviteltynä ympäriinsä.
Lattialla oli kilometreittäin vessapaperia, hammastahnaa oli töhritty peiliin ja seiniin.

Rynnätessään makuuhuoneeseen hän löysi vaimonsa sängystä peittoihin kääriytyneenä
lukemassa kirjaa, pyjama päällään. Vaimo katsoi miestään, hymyili ja kysyi
kuinka hänen päivänsä oli mennyt.

Mies katsoi vaimoaan ymmällään ja kysyi:
”Mitä täällä on tänään tapahtunut?”

Vaimo hymyili taas ja vastasi:
”Tiedäthän, joka päivä kun tulet töistä kotiin, kysyt minulta
mitä ihmettä oikein teen koko päivän?”

”Kyllä”, oli hänen epäuskoinen vastauksensa.

Vaimo siihen: ”Tänään jätin sen tekemättä.”

06.02.2023VitsitJaa
Kirurgi: Rentoudu, Paavo. Se on vain pieni leikkaus. Älä panikoi.
Potilas: Nimeni ei ole Paavo.
Kirurgi: Tiedän, minä olen Paavo.

Nimimerkki: Karkkipatukka (Antti Lille)
Lähde: https://youtube.com/shorts/IuRdi-ym330 (englanniksi)
10.10.2022VitsitJaa
Sinun täytyy olla hedelmä, olet minusta niin mehukas
19.06.2023VitsitJaa
Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan 100% tupakan polttajista kuolee.

31.01.2022VitsitJaa
Mikä oli nörtin syntyessä napanuoran paikalla?
– USB-kaapeli
11.10.2023VitsitJaa
Minun täytyy olla lumihiutale, koska olen langennut sinuun.
11.09.2023VitsitJaa
Miksi nunnilla ei ole kahvitaukoja?
– Ettei niillä rupeisi tekemään mieli munkkia.

Lähde: https://www.youtube.com/watch?v=-chNhJrx1PI

01.09.2022VitsitJaa
Nainen käveli apteekkiin ja pyysi miesapteekkarilta syanidia ja nopeasti.

Myyjä luonnollisesti huolestui moisesta pyynnöstä ja kysyi:
”Miksi ihmeessä te tarvitsette syanidia?”

Nainen selitti, että hän tarvitsi sitä myrkyttääkseen miehensä. Apteekkarin silmät levisivät ja hän sanoi: ”En minä voi antaa teille syanidia miehenne tappamiseen! Se on vastoin lakia! Menettäisin lupani ja joutuisimme molemmat vankilaan! Ei missään nimessä – en voi myydä teille syanidia!”

Nainen kaivoi laukkuaan ja veti esiin valokuvan, jossa hänen miehensä oli sängyssä apteekkarin vaimon kanssa. Apteekkari katsoi kuvaa ja vastasi: ”Miksette heti sanonut, että teillä on resepti.”

19.01.2022VitsitJaa
Muut veti henkee, Jules Boscq
16.02.2024VitsitJaa