Kanafarmari hiplasi muniaan

Kanafarmari hiplasi muniaan

Suomalainen kutsui japanilaisen ja amerikkalaisen liiketuttavansa kaupanteon päätteeksi supisuomalaiseen saunaan. Makkarat oli valmiina odottamassa grillin lämpeämistä, suomalainen suvi oli kauneimmillaan…

Istuivat lauteilla ja yht’ äkkiä japanilaisen suunnalta kuului pirinää. Toiset kaksi tuijottivat äimistyneenä kun japanilainen nosti pelkän kämmenen korvalleen ja alkoi puhua. Sen loputtua japanilainen selitti: ”Tämä on kotimaassani kehitettyä uutta tekniikkaa – sisäinen känny kännyyn, you know!”
Samalla hetkellä kuului amerikkalaisenkin suunnalta pirinää ja hänkin nosti toisen kätensä korvallee ja toisen kasvojensa eteen. Puhuttuaan hetken hän selosti muille: ”Tämä on minun kotimaani uutta tekniikkaa, näköpuhelin: toisessa kädessä kanssakeskustelijan kuva ja toisessa hänen äänensä.”

Saunominen jatkui hiljaisuuden vallitessa ja suomalaista alkoi kismittämään toisten suoranainen leuhkiminen tekniikoilla. Hän poistui hetkeksi pukuhuoneen puolelle miettimään millä voisi toiset päihittää.

Jonkin ajan kuluttua suomalainen tuli takaiin löylyhuoneeseen ja kääntyi selin toisiin päin ottaakseen vihdan lattialla olevasta vesiämpäristä. Toiset katsoivat suomalaisen takalistoa nolostuneina ja amerikkalainen rykäisi kurkkuaan ja sanoi suomalaiselle, että tämän pakaroiden välissä oli jotain paperia.
Suomalainen kääntyi katsomaan muka ällistyneenä ja lausahti: ”Kas vain, minulle on tullut faksi!”

19.10.2020VitsitJaa
Chuck Norris otti appelsiineja omenapuusta ja teki niistä mehua.
16.12.2023VitsitJaa
Lyön 20 eurosta vetoa, että annat minulle pakit.
05.03.2023VitsitJaa
Miten selvisit viime kesän kuumuudesta?
– Palkkasin yksityisetsivän varjostamaan minua.

06.12.2020VitsitJaa
Mistä tiedät, että blondi on käynyt jääkaapillasi?
– Kurkussa on huulipunaa.
22.08.2023VitsitJaa
Sähköinsinöörillä oli pöytätietokone. Hän oli kyllästynyt näppiksen ja hiiren johtoihin. Hän hankki langattomat hiiren ja näppiksen. Mutta niistä oli akku tyhjä tai patteri loppu vähän väliä. Hän rakensi ja liitti molempiin verkkolaitteet.

31.03.2021VitsitJaa
Isä otti pikku-Pekan mukaan mennessään ostamaan uutta autoa.
– Ostetaan Lada, Pekka ehdotti.
– Eikä osteta! Lada ei ole mikään auto, isä sanoi ja osti komean Mersun.
Ajaessaan autoliikkeen pihasta kadulle isä kysyi Pekalta:
– Tuleeko sieltä autoa?
– Ei tule, Pekka huikkasi.
Isä kaasutti kadulle ja samalla rysähti Lada Mersun kylkeen
16.07.2024VitsitJaa
Nainen valitti että voisin näyttää enemmän feministisiä puoliani.
Ok, menin ja ajoin autolla kolarin.
05.10.2023VitsitJaa
Nunnat pyöräilivät luostarin pihalla, kun abbedissa tuli huutamaan heitä iltamessuun. Pyöräily kuitenkin oli niin mukavaa että abbedissan
komentelut olivat yhtä tyhjän kanssa. Lopulta abbedissa kimpaantui ja huusi:
– Jos jos ette heti lopeta sitä pyöräilyä niin minä laitatan pyöriin satulat takaisin!

Nimimerkki: Setä
03.09.2024VitsitJaa
Joko olet kuullut, että meidän koira oppi puhumaan?
Joo. Meidän koira kertoi siitä eilen!

Nimimerkki: Risto-Juhani
19.02.2025VitsitJaa