Basisti Pariisissa

Basisti oli matkannut Pariisiin. Naisen puute alkoi yllättäen vaivata kesken matkan, joten hän suunnisti lähimpään bordelliin ja alkoi kysellä emännältä hintoja. Kolmannen kerroksen 500 frangia, toisen 200 frangia ja jopa ensimmäisen kerroksen 100 frangia puolelta tunnilta olivat kuitenkin liikaa basistin matkakassalle. Tuskastuneena emäntä lopulta mainitsi kellarissa olevan yhden 10 frangin naisen. Tästä ilahtuneena basisti maksoi ja suuntasi kellariin.
Kellari oli pimeä, mutta eräässä nurkassa näkyi vuode, jolla makasi nainen. Basisti hyppäsi sänkyyn ja hoideltuaan homman suuntasi jälleen portaita ylös. Tiskillä hän totesi emännälle:
– Ilmeisesti alakerran naisella ei ole ollut pitkään aikaan asiakkaita, näytti tekevän hänelle niin hyvää, että vesi valui silmistä.
Emäntä huusi takahuoneeseen:
– Jacques hei, käypä tyhjentämässä alakerran nainen – kuuluu olevan täynnä!
Miten saadaan sata jonnea tanssimaan?
– Teipataan ED kattoon kiinni

17.07.2021VitsitJaa
Aina kysytään kumpi oli ensin:
– Muna vai kana?
No, sitä ensimmäistä munaa ei olisi tullut ilman Chuck Norrisia.
02.12.2024VitsitJaa
Tuutko meille virittämään mun kitaraa?

12.06.2022VitsitJaa
Mies ja nainen tapasivat ja kahden viikon kuluttua menivätkin jo naimisiin ja häämatkalle. Etelän lomakeitaalla oli iso uima-allas ja kymmenen metrin hyppytorni.
Mies kiipesi hyppytorniin ja hyppysi upean hypyn kahdella voltilla ja tuplasalkovilla.
Nainen kyseli: ”Mistä tuon mies oli oppinut?”
Mies vastaa: ”Olin aikanaan maajoukkuevalmennettavana ja muutama kilpailu tuli voitettua.”
Sitten oli naisen vuoro. Nainen meni uimaan ja ui 50 metrin altaan huimaavalla nopeudella, jolloin mies kyseli:
”Mistä tuon uimisen olet oppinut, voittaisit varmaan SM kisat koska tahansa?”
Nainen vastaa: ”Olin h***ana Turussa ja asiakkaita oli molemmin puolin jokea.”
25.09.2024VitsitJaa
Miksi vanhemmat miehet haluavat pelata golffia?
– Se on ainoa tapa saada kepin päästä lentämään jotain valkoista
14.09.2024VitsitJaa
Miksei Hollywoodissa ole mustikoita?
Sylvester Stallone!

Lähde: kuulin jostain
26.09.2022VitsitJaa
Montako Bill Gatesia tarvitaan vaihtamaan palanut lamppu?
– Ei yhtään, pimeys on huoneen tunnettu ominaisuus, jota ei ole luokiteltu virheeksi.
10.09.2023VitsitJaa
Kaksi krokotiilia tapasivat kaislikossa ja keskustelivat aterioistaan.

Ensimmäinen sanoi:
– Söin naislähetyssaarnaajan, hän se oli pehmeä.

Toinen krokotiili sanoi:
– Minä taas söin suomalaisen AY-johtajan, ja hän vasta pehmeä oli.

Ensimmäinen ihmetteli:
– Miten niin?
– No hänellä ei ollut lainkaan selkärankaa.
11.03.2023VitsitJaa
Tullut huomattua, että liikunnan lisääminen on tosi hyvä tapa uusien ihmisten tapaamiseen.
Tänäänkin tuli eri ensihoitajat paikalle kuin viime viikolla, kun lähti taas taju lenkkipolulla.
26.08.2023VitsitJaa
Pikkupojat kertoivat kun isät olivat kotona ja tekivät etätöitä.
Siihen pikku-Jeesus kertoi että isä tekee etätöitä taivaasta käsin.
Toiset siihen: Älä helvetissä !
04.05.2024VitsitJaa