Baarissa vakituiseen istuva mies oli jo…

Baarissa vakituiseen istuva mies oli jo kauan haaveillut osakkuudesta kantapaikkaansa, ja asiaa omistajalta usein iltaa istuessaan tiedustellutkin. Eräänä iltana taas kerran mies istui kuppilassa tuopin pohjaa tuijottamassa ja kyseli omistajalta,
että miten hän voisi päästä osakkaaksi bisnekseen. Paikan omistaja mietti hetken aikaa ja totesi:
– Jos juot tuopillisen talon pontikkaa yhdellä huikalla, tapat sen jälkeen karhun paljain käsin ja lopuksi vielä panet tämän paikan ruminta huoraa, niin pääset osingoille.
Mies tietysti suostui oitis, ja takahuoneesta tuotiinkin puoli litraa talon omaa kellarissa keiteltyä pontikkaa miehen eteen. Empimättä mies tarttui lasiin kumoten sen yhdellä kädenliikkeellä ja laski lopuksi lasin hiukan irvistellen.
Seuraavaksi mies lähti hoippuman ulos ovesta karhua etsimään ja huikkasi mennessään paikanpitäjälle, että pitää puljun auki siihen asti että hän tulee takaisin ja pitää sen huoran valmiina. Paikan omistaja odotti monta tuntia miestä takaisin, ja alkoi hiukan huolestua.
Kolmen jälkeen ovi aukesi ja mies horjui sisään yltäpäältä veren ja raatelujälkien peitossa. Mies istui uupuneena, mutta täynnä tarmoa tiskille hetkeksi huilaamaan ja kysyi:
– Missä se huora on, joka piti tappaa
Kremlin mukaan Toveri -Maria Zakharovan korjausleikkaus miehestä naiseksi ei ole kovin onnistunut, kun kives hiertää! Kuten ei toveri Jelena Välbelläkään, jolla tuntuu olevan koko ajan hiekkaa vaginassa! Kreml on syvästi huolissaan Zakharovan ja Välben vahvasta hormoonisängestä, kun on sen verran karskia karvaa etteivät partakoneet kestä! Maria Zakharova totesi: ”Alakerta” rehottaa kuin villeimmällä hippi-luomumaturella ja leuka puskee karvaa niin, että jyrinä käy! Eikä sheivaaminen innosta minua… niin ja, nänneihin koskee, ne ovat kuin kolme pientä ryppyistä vihreää Putinin päätä!” Jelena Välbe totesi: ”Helvetinmoista tureikkoa, ”alakerta”, äyttää ihan Rasputinilta! Eikä sheivaaminen innosta ja lapanen haisee hanurille, sitäpaitsi tykkään myös näistä viiksistä ja selkäkarvoituksesta”! Näin totesivat Maria Zakharova ja Jelena Välbe, kun heiltä kysyttiin sitä että: ”Miksi housut ja monot eivät sovi?!”

Nimimerkki: CL-2022
Lähde: Oma!

16.09.2022VitsitJaa
What do you call a factory that makes okay products?
A satisfactory.
02.04.2023VitsitJaa
Sokea pikkutyttö kysyi kerran aamulla äidiltään:
– Äiti, näenkö minä enää ikinä?
– Kyllä kulta, äiti vastaa. Äiti on säästänyt palkastaan paljon rahaa ja tänään mennään yhdessä ostamaan apteekista kallista ihmevoidetta joka antaa sinulle näön.
– Ihanaa! tyttö innostuu.
Äiti ja tytär lähtevät yhdessä kauppaan ja palaa hetken kuluttua apteekin pussi mukanaan.
– Nyt kulta hierotaan vain tätä voidetta sinun silmiisi ja kiedotaan silmät siteisiin ja annetaan sen hautua iltaan saakka ja sitten alat näkemään.
Niinpä äiti alkaa hieromaan voidetta tytön silmiin ja kietoo lopulta siteen pään ympäri. Parin tunnin kuluttua äiti kysyy:
– Onko side hyvin?
– Ei ole, tyttö vastaa, minä en pysty hengittämään kunnolla ja voide kirvelee kamalasti silmiä.
– Koeta kestää kulta, se on sinun parhaaksi, äiti vastaa ja tyttö sinnittelee toivot korkealla.
Lopulta ilta koittaa ja tytön tuskat ovat ohi. Tyttö vapisee innosta kun siteitä poistetaan, ja kun siteet on poistettu hän toteaa:
– Äiti, minä en näe vieläkään!
– Et tietenkään näe, kultaseni, koska tänään on aprillipäivä.

07.05.2021VitsitJaa
Mies meni työhaastatteluun. Haastattelu sujui kaikinpuolin hyvin, mutta haastattelijaa häiritsi kovasti se, että mies iski hänelle silmää koko ajan.
Lopulta hän pyysi miestä lopettamaan silmän iskemisen.
-En minä voi tälle mitään, minulla on jo pitkään ollut jotain vikaa silmässä, kertoi haastateltava.
-Mutta särkylääke auttaa siihen, hän jatkoi ja alkoi kaivamaan taskujaan.
Mies kaivoi taskustaan kondomipaketin toisensa jälkeen ja laski ne haastattelijan pöydälle, kunnes lopulta löysi lääkkensä, otti yhden ja silmänisku lakkasi välittömästi.
Haastattelija katsoi kondomipakettivuorta pöydällään ja sanoi miehelle:
-Näyttää siltä, että olette naistenmies, sellaisia ei meidän firmassa kaivata!
Mies kiirehti selittämään:
-Ei, ei. En ole mikään naistenmies. Mutta koittakaa joskus itse pyytää apteekista särkylääkettä ja iskekää silmää samalla!

10.05.2021VitsitJaa
Kaksi tyttöä lähti rannalle. He palasivat, koska Ranta oli töissä.

16.03.2021VitsitJaa
Nainen oli menossa synnyttämään ja
kysyi pieneltä pojaltaan:
Mitä toivoisit sieltä tulevan?
Poika siihen, että ”jos pelse kestää, niin lattikelkka!”

28.10.2022VitsitJaa
Paikallisella joella oli kerran kalastajilla huono päivä. Kukaan ei saanut
mitään, paitsi muuan mies, joka veti joesta lohen toisensa perään.
Muut tulivat lopulta kateellisina kysymään:
– Mitä syöttiä sinä oikein käytät?

Menestyksekäs kalamies näytti vaivautuneelta, kun hän selitti:
– Tuota noin… Minä olen nähkääs ammatiltani lääkäri ja
olen huomannut, että nielurisat ovat syöttinä mitä parhaat.

Seuraavana päivänä kaikilla oli taas yhtä huono kalaonni. Ainoa
joka veti lohia yhtenään, oli uusi kalamies, joka oli tullut etelään
matkustaneen lääkärin tilalle. Jälleen muut menivät kysymään,
mitä menestyksekäs kalastaja käytti syöttinä. Hieman hämillään
tämä vastasi:
– Umpisuolen pätkiä. Katsokaas, kun minä olen lääkäri ja olen huomannut,
että umpisuolenpätkät ovat mainioita syöttejä.

Kolmantena päivänä ainoa, joka sai kalaa, oli uusi mies, joka uisteli
joella. Kun hän vene lohien painosta uppoamaisillaan souti
rantaan, olivat muut kalamiehet vastassa. Yksi heistä totesi:
– Te varmaan olette lääkäri?
– Ei. Olen Turun juutalaisseurakunnan rabbi. Kuinka niin?
30.01.2023VitsitJaa
Benjamin sanoi isälleen ”Isä haluatko kuulla vitsin?”
Kun isänsä nyökytti, niin sanoi Benjamin ”Miksi naiset ei omista munaa? Niillä ei ole rahaa!”
Isä sanoi ”Aika huono vitsi…”
Benjamin sanoi ”Isä oot tosi fiksu ja melko rohkea isä. Mut se oli vitsi.” Sanoi Ben.
Isä sanoi ”Tuo oli huonompi vitsi!”
Benjamin sanoi ”Itse olet kaikista huonoin vitsi!”

Nimimerkki: ****
Lähde: #youtubevillex94

15.02.2022VitsitJaa
Mitä Rölli tarvitsi souturetkellään ?
– Tilipitappitippitappia.

Entäs ravintolassa?
– Tilipitappitippiä.

Lähde: mie
20.11.2022VitsitJaa
Tapahtui Kuopiolaisessa hampurilaisravintolassa…
– Ja mitäs teille?
– Mitteepä tässä, kiitos vuan kysymästä.
– Tarkoitan siis, mitä te syötte?
– Purkkoo, tästä on kyllä jo maku männy.
– Mutta mitä te tilaatte nyt?
– Savon Sanomii ja Aku Ankkoo, mutta nyt ottasin hampurilaesen.
– Selvä. Ja minkähän hampurilaisen?
– No eikös se ou se systteemi, jossa on pihivi ja kaks kuorta.
Pitäishän se teijän tiällä tiettee.
– Syötkö täällä?
– Sillon tällön harvakseltaan.
– Öh… siis syötkö täällä nyt tällä hetkellä?
– Purkkoo vuan eilleen, mutta maku, se on kyllä jo männy.
– Puhun tilaamastasi hampurilaisesta. Tuleeko se mukaan?
– Kah, jos se vuan tahtoo.
– Siis otatko mukaan?
– Tule vuan jos halluut.
– Selkeä kysymys: syötkö tilaamasi ruoan täällä?
– Onko siellä tilloo? Uattelin kyllä että tuolla pöyvässä…
– Hyvä on. Saako laittaa kaikki mausteet?
– Jos ne vuan mahtuu, vähä kyllä eppäilen.
– Eli: kaikkia mausteita vai ei kaikkia mausteita?
– Joo… mutta kanelin suap jättee poikkeen.
– Eipä sitä kyllä yleensä… no, kaikkia muita saa siis panna?
– No sehä olj muute aeka suora ja hävytön kysymys, hävetkkee nyt vähäsen.
– Voi helv**** teidän kanssa!!
– Vai niin, jotta tällasta palvelluu. Taijanpa sitte jättee tilloomata ja hakkee torilta muikkukukon……..
11.03.2024VitsitJaa