Amerikkalaisen vankilan kuolemansellistä kuului karmeaa kiljuntaa

Amerikkalaisen vankilan kuolemansellistä kuului karmeaa kiljuntaa. Vangit kuuntelivat kauhuissaan ja kyselivät vartijalta, mitä siellä on tekeillä.
– Sähkötuolista on virta poikki, vartija selitti, ja joudumme käyttämään kynttilöitä.
Ruotsin maajoukkueen ykkösketju oli yhteisellä lomalla ja päättivät piipahtaa paikallisessa bordellissa.
Ongelmana oli se, että matkakassaa oli jäljellä enää 50€.

Toiveikkaina he kuitenkin koputtivat bordellin ovea 50 euron seteli kourassa, ja kysyivät portsarilta:
Mitä tällä saa?

Portsari vastasi:
Tuolla rahalla saatte vetää toisianne p*rs**seen ja veti oven kiinni. Puolen tunnin päästä sama joukkio koputti
oveen uudestaan, portsari avasi ja kysyi:
No mitä v*ttua te nyt taas haluatte?

Johon pelaajat vastasivat yhteen ääneen:
Tultiin maksamaan..
26.10.2023VitsitJaa
Mistä tietää, että koira on viisampi kuin ihminen?
– Koira ei astu ihmisen kakkaan

25.07.2020VitsitJaa
Metsästyksenjohtaja tapasi pellolla rengin jolla oli ”risat” kengät jalassa,
hempeämielinen johtaja sanoi , että käy hakemassa meiltä kotoa minun vanhat kengät,
vaimo on kotona pyydä siltä.

Renki meni talolle ja vastaan tuli portailla johtajan vaimo ja tytär jolloin piru tuli rengin mieleen.

Johtaja lupasi , että saan rakastella teidän kanssanne, johon vaimo ja tytär ”älä höpötä.
Jolloin renki huusi johtajalle pellolla ” Ei ne anna, ja johtaja siihen vastasi huutamalla ” kyllä se on annettava”.
ja renki vielä varmisti ”molemmatko” ja johtaja siihen ”molemmat”.

30.01.2021VitsitJaa
Mikä ratkaisee sen, kuinka humalaan tulee illanistujaisissa?
– Miten sen nyt ottaa
27.06.2023VitsitJaa
Muut oli kännissä, Eros Ramazzotti
10.02.2023VitsitJaa
Matemaatikko, fyysikko ja asianajaja olivat työhaastattelussa. Jokaiselle heistä haastattelija esitti yksitellen yhden kysymyksen.
– Paljonko on 1+1, haastattelija kysyi.

Matemaatikko: Esitti käyränsä ja laskutoimituksensa, jonka mukaan se on noin kaksi.
Fyysikko: Ilmoitti kaavojensa ja liitutaulun avulla, että teoriansa mukaan tulos ei voi olla muu kuin kaksi.
Asianajaja: Sulki oven perässään, laittoi ikkunan sälekaihtimet kiinni ja irroitti puhelimen seinästä ja kuiskasi haastattelijalle.
– Paljonko haluaisitte sen olevan?
02.09.2023VitsitJaa
Poliisi pysäyttää miehen ratsiassa Savossa. Katsoo paperit ja kysyy,
oletteko tämän auton haltija?
Savolaismies vastaa että juu, hinkkooppa
tuulilasia niin suat kolme toivomusta.

31.10.2022VitsitJaa
Miksi laihialaiset vihitään usein kanalassa?
– Ettei riisiä menisi hukkaan!
27.01.2025VitsitJaa
Mistä tietää että esiintymislava on vinossa?
– Lauri Tähkän naama näyttää suoralta

31.10.2020VitsitJaa
Rekkamies meni huoltoasemalle ja katseli ruokalistaa.

Myyjä:
Päivän pannu?

Rekkamies:
Eiii, kun yön ajanut

06.11.2022VitsitJaa