Pitkät vitsit

Paavo ja Juha olivat katselemassa länkkäri-elokuvaa. Lännenmiehet olivat sodassa intiaanien kanssa.

Paavo sanoi tyynesti Juhalle:
– Satku vetoa, että intiaanit eivät yllätä noita länkkäreitä!
– Tottakai yllättää. Eihän niitä muuten olisi tossa näytetty!
– Ei yllätä.

Hetkeä myöhemmin intiaanit saivat hyökkäyksen alkuun ja voitonriemuisena Juha kysyi Paavolta:
– Miten olitkin noin tyhmä, että oikein satasesta menit lyömään vetoa noin yksinkertaisesti arvattavasta asiasta?
– Mä olen katsos nähnyt ennenkin tämän elokuva, vastasi Paavo.
– No sitä suuremmalla syyllä. Mitä sinä oikein ajattelit? kysyi Juha.
– Luulin, että ei kai ne länkkärit nyt toista kertaa menisi samaan lankaan, totesi Paavo.

Mielisairaalassa oli potilas, joka veti tiiliskiveä narussa perässään. Hän kutsui sitä Mikeksi, silitteli sitä ja antoi sille ruokaa. Yöllä hän peitteli tiiliskiven vuoteeseen ja kohteli sitä kaikin tavoin hyvin. Kerran lääkäri päätti, että kaikki vähänkään selväjärkiset potilaat päästettäisiin kotiin. Lääkäri kysyi:

– Mitenkäs Mike tänään jaksaa.
– Kumpi meistä mahtaa tarvita hoitoa, potilas tokaisi.
– Kyllä kai hullumpikin näkee, että tämä on pelkkä tiiliskivi.

Häkeltynyt ylilääkäri lähetti potilaan ulos sairaalasta. Sairaalan portin ulkopuolella hän taputti tiiliskiveä ja sanoi:

– Kiitos Mike, kun olit hiljaa. En olisi takuulla päässyt ulos, jos ylilääkäri olisi huomannut, että olin tuonut sairaalaan koiran.

Metsästäjä lähti Safarille vaimonsa ja anoppinsa kanssa. Eräänä iltana syvällä viidakossa rouva heräsi huomaten anopin kadonneen. Rynnäten miehensä luo hän vaati, että he molemmat yrittävät löytää hänen äitinsä. Metsästäjä otti kiväärinsä, otti siivun konjakista ja lähti etsimään häntä. Lähellä leiriä olevalla metsänaukealla, he havaitsivat karmean näyn: anoppi nojasi taaksepäin tiheään läpitunkemattomaan pensaikkoon ja suuri urosleijona seisoi häntä kasvotusten. Vaimo itki:
– Mitä me nyt teemme?
– Emme mitään, sanoi metsästäjä.
– Leijona on aiheuttanut itse sotkunsa, niin hoitakoon itsensä pois siitä.

Isä opetti Pikku-Kallelle, ettei ollut sopivaa sanoa ”Minua pissattaa”. ”Kun sinua pissattaa, sano vaikka, että sinua laulattaa.” Seuraavana päivänä Pikku-Kalle meni yökylään mumminsa luokse. Hän heräsi yöllä ja sanoi: ”Mummi, minua laulattaa”. ”Nyt on jo liian myöhä lauluun”, Mummi vastasi. ”Mutta kun mua laulattaa ihan hirveästi.” ”No laula sitten, mutta ihan hiljaa mummin korvaan.”

Presidentti Urho Kekkonen teki usein maakuntamatkoja. Erään kerran erääseen maalaistaloon oli saatu presidentti vieraaksi. Emäntä oli kattanut kauniisti, pannut parasta mahdollista pöytään. Kekkosen kaataessa maitoa kahviinsa läikähti kannusta pisara maitoa pöytäliinalle. Presidentti ryhtyi kömpelyyttään pahoittelemaan ja emäntä vakuutteli asian mitättömyyttä pöytäliinaa pyyhkiessään. Isännän vuorostaan kaataessa maitokannu lipesi kädestä ja putosi sisältöineen lattialle haljeten moneksi kappaleeksi. ”Toinen tohelo!”, tiuskaisi emäntä selvästi tuskastuneena.

Parin viikon kuluttua presidentin vierailusta saapui taloon paketti. Runsaiden pakkauspapereiden keskeltä löytyi uusi maitokannu sekä kortti tekstillä: ”Siltä ensimmäiseltä tohelolta. Terveisin UKK.”

Hyvin pukeutunut tukholmalaisherra on metsästysretkellä maaseudulla. Hän tähtää ja ampuu ankan. Lintu putoaa talonpojan pellolle, ja talonpoika ilmoittaa, että se on hänen. Koska molemmat haluavat linnun, talonpoika ehdottaa, että he ratkaisevat riidan perinteisellä tavalla: ”Minä potkaisen sinua nivusiin niin kovaa kuin pystyn, ja sitten sinä teet samoin minulle. Se joka huutaa vähemmän, saa pitää linnun.” ”Kaupunkilaismies suostuu ehdotukseen. Talonpoika potkaisee häntä kaikin voimin jalkoväliin, ja hän lyyhistyy maahan. Kahdenkymmenen minuutin kuluttua hän kykenee vihdoin kompuroimaan ylös ja ähkäisee: ”Minun vuoroni.” ”Äh”, sanoo talonpoika ja kääntyy lähteäkseen. ”Pidä ankka.””

Suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen olivat haaksirikkoutuneet saarelle. Heillä ei ollut mitään apuvälinettä, mikä olisi auttanut heidät pois saarelta. Yhtäkkiä heidän eteensä ilmestyi haltija, joka sanoi:
”Saatte kaikki yhden toiveen”.

Norjalainen toivoi, että lentokone tulisi ja veisi hänet pois.
Suomalainen toivoi, että helikopteri tulisi hakemaan hänet.
Kun norjalainen ja suomalainen olivat poissa, ruotsalaisesta tuntui yksinäiseltää ja hän toivoi, että norjalainen ja suomalainen tulisivat takaisin.

Mitä yhteistä on insinöörillä ja salamalla?
– Ensin välähtää ja sitten korjataan vahingot.

Ensimmäinen poika sanoo:
– Meidän isäpä on niin nopea, että kun isä tiputtaa omenan kerrostalon viidennestä kerroksesta, ehtii isä ottaa sen kiinni alhaalta.
Toinen poika sanoo:
– Meidän isä onkin niin nopea, että kun isä juoksee taloa ympäri, niin voi nähdä hänen takapuolensa vielä vilahtavan sen nurkan taakse jonne isä suuntaa.
Kolmas poika sanoo:
– Vaan meidän isäpä on niin nopea, että kun siltä loppuu neljältä työt niin se on jo varttia vaille kotona.

Pikku-Kalle ajoi pyörällä korttelia ympäri ja äiti katseli portailta.
Ensin Pikku-Kalle huusi: ”Katso äiti, minä osaan ajaa vain yhdellä jalalla”.
Toisella kierroksella Pikku-Kalle huusi: ”Katso äiti, minä osaan ajaa yhdellä kädellä!”.
Kolmannella kierroksella Pikku-Kalle huusi: ”Katso äiti, minä osaan ajaa ilman käsiä!”
Seuraavan kerran kun Pikku-Kalle tuli äitinsä kohdalle hän sanoi: ”Katfo äiti, minä ofaan ajaa ilman hampaifa.”

Ruotsalainen, Suomalainen ja Norjalainen kilpailivat siitä kenellä on paras isä.
– Norjalainen: ”Isäni on laulaja ja kun hän kulkee kadulla kaikki sanoo ’vau julkkis’”.
– Ruotsalainen: ”Isäni on kuningas ja kun hän kulkee kadulla kaikki kumartaa ja sanoo ’arvon kuningas’”.
– Suomalainen: ”En oikein tiedä mikä isäni on mutta kun hän kulkee kadulla kaikki sanoo ’herra Jumala.’

Blondi soitti ystävälleen:
”Hei tuu auttamaan mua. Mulla on uusi palapeli ja mä en saa sitä millään koottua. Se on hirmu vaikee.”

Ystävä soittikin kohta ovikelloa:
”Noo, missäköhän se palapeli oikein on?”
”Tuolla keittiön pöydällä”, blondi vastasi.

Ystävä tuijotti hetken epäuskoisena keittiön pöytää:
”Kuule, eiköhän laiteta nuo murot takaisin laatikkoon”

Pikku-Kalle oli saanut joululahjaksi rummut. Hän oli niistä tietysti hyvin ylpeä ja kerskui kavereilleen.
– Uskotteko muuten, että nämä ihmerummut pystyvät kertomaan kellonajankin?
– No ei varmaan uskota, kaverit totesivat. Kallen ei auttanut muu kuin istahtaa rumpujen taakse, ja pian alkoi jumalaton meteli. Samassa yläkerrasta koputettiin täysillä kattoon, ja römeä miesääni kiljaisi:
– Hiljaa! Kello on puoli yksi yöllä!

Mitä yhteistä on insinöörillä ja salamalla?
– Ensin välähtää ja sitten korjataan tuhot.

Mitä yhteistä on insinöörillä, poliisilla, arkkitehdillä ja idiootilla?
– Kaikki.